tiistai, 19. heinäkuu 2011

Kesä 2011

 Onpas taas vierähtänyt tovi... Uimahulluus kuuluu kesään, kuten uutena huvina kilpikonnien tuijotus niiden ollessa ulkotarhassa.  Suunnitelmissa on osallistua Nomin kanssa Heinolan näyttelyyn elokuussa.

Kalastusta Saimaalla.

 

Konnakyttäystä.

maanantai, 28. helmikuu 2011

Kevättalven kuulumisia

Kovimmista pakkasista selvittiin, vaikka välillä tuntui toivottomalta vilukissa-Nomin kanssa, kun ulkoilun jälkeen neiti väänsi sisälle isommat tarpeet...

Joskus ennen joulua koiruudet tappeli viimeksi, mutta tänä aamuna jostain syystä kävivät taas toistensa kimppuun :(  Loppupäivä on onneksi mennyt rauhallisissa merkeissä. 

Agilityä ollaan treenailtu säännöllisen epäsäännöllisesti. Nomilla vauhtia ja intoa riittää vaikka muille jakaa. Olen hämmästynyt sen tottelevaisuudesta, ihan eri sarjassa painii, kuin Ninni-kettis. 

 

 

keskiviikko, 19. tammikuu 2011

Todistusaineistoa Nomin kissageeniin

 

maanantai, 29. marraskuu 2010

Talvi on taas!

 Edellinen kirjoitus katosi taivaan tuuliin... Koirat viihtyy näillä keleillä sisällä, ulos suostuvat lähtemään vain kupla ottassa. Nomi kellii päivät leivinuunin kyljessä lämmöstä nautiskellen. Tappeluistakin on päästy eroon ja koirat nukkuvat yöt vierekkäin boksissa.

 

 

lauantai, 31. heinäkuu 2010

Ristiina 30.7.2010

Nomi Ristiinassa junnujen eri 3. "Very nice head and expression. Correct eyes and ears. Well developed chest. Nice topline. Correct tailset. Good front and rear angulations. Very good quality of coat. Moves well." Ihan ok ekaksi näyttelyksi :)